Louhintavaihe päättyy ja peruskivi muurataan

Osoitteessa Mannerheimintie 14 käynnissä oleva Signe-uudisrakennushankkeemme etenee suunnitellusti. Louhintavaihe saadaan päätökseen lokakuun loppuun mennessä, joten louhinnan aiheuttama, jo alkusyksystä vähentynyt melu- ja tärinähaitta, poistuu pian kokonaan. 

Työmaalla on nyt käynnissä perustustyöt sekä noin vuoden kestävä runkorakenteiden teko. Perustustöissä käytetään vihreää betonia, jolla on normaalia betonia pienemmät hiilidioksidipäästöt. 

Peruskiven muurausta työmaalla juhlistetaan lokakuun lopussa. 

Signe-hanke on palkittu Vuoden katutyömaa 2024 -kilpailussa kunniakirjalla

Kilpailun raati oli erityisen vaikuttunut raskaalle liikenteelle toteutetun odotusjärjestelmän, eli niin sanotun odotustaskun, innovatiivisuudesta. Työmaamme logistiikka sujuu turvallisesti, kun kevyt liikenne katkaistaan työmaakuljetusten ajaksi. 

Turvallisuuden lisäksi raati kiinnitti erityistä huomiota siihen, että olemme panostaneet myös kävelijöitä ja pyöräilijöitä varten rakennetun kulkukäytävän ulkonäköön ja viihtyisyyteen. Raati tiivisti näkemyksensä näin: “materiaalit ovat kauniita, aforismit lisäävät viihtyvyyttä – paneelimainen rakenne on upea”. 

Helsingin kaupungin järjestämän kilpailun avulla halutaan vähentää työmaiden aiheuttamia haittoja kaupunkilaisille. Arvioinnissa korostuivat kävelijöiden ja pyöräilijöiden näkökulmat.  

Ota yhteyttä

Toimistotilat:

 

Liiketilat:

 

Median yhteydenotot: